Googlemmalla saa aika karmivan näköisiä kuvia raskausarvista. Onneksi nuo vaalenevat ja melkein häviävät ajan myötä eikä kaikille tietenkään tule noin pahoja tai välttämättä ollenkaan arpia. Lueskelin, että arpia voi estää juomalla paljon vettä, liikkumalla, rasvaamalla erityisesti kaakaovoiteella (esim. Body shop), oliiviöljyä sisältävällä rasvalla tai manteliöljyllä sekä syömällä terveellisesti. Ja tietysti on kaikenlaisia voiteita (esim. Vichy, Biothermin Biovergetures, Weleda). Vaikka noi arvet tulee kyllä syvemmälle eikä periaatteessa rasvaus ylety sinne asti. Mutta eikai noista haittaakaan voi olla. Varmaan kuitenkin tärkeämpää on välttää ylimääräistä lihomista. Sen ei luulisi olevan ongelma, olen kokoa xs ja paino on aina pysytellyt 50kg lähettyvillä (pianoindeksi vähän yli 19). Pitää myös kysellä äidiltä, koska noihan on aika perinnöllisiä. Myös jossakin keskustelufoorumilla kehotettiin nukkumaan tyynyjen kanssa ja asettelemaan niitä vatsaa tukemaan, ettei iho turhaan veny yöllä. Muita keinoja ovat myös tukiliivi tai mahatuubi.